Rakuesineet syntyvät tulessa ja savussa ja nämä elementit liitetään myös lohikäärmeeseen. Lohikäärmeet olivat ensimmäisiä omissa rakupoltoissani syntyneitä hahmoja.

Lohikäärmepuuhun liittyy myös tarina.

Muutin joitakin vuosia sitten nelihenkisen perheeni kanssa Tuusulaan paikkaan, joka jo ensimmäisellä käynnillämme teki meihin lähtemättömän vaikutuksen. Tuntui että olimme tulleet kotiin. Monien muiden eläinten lisäksi metsäkauriit ovat jokapäiväisiä vieraita pihallamme. Kun ensimmäisen kerran näin kauriit olohuoneemme ikkunasta, muistin vanhan tarinan jonka mukaan paikassa, jossa on metsäkauriita on myös lohikäärmeitä. Kauriit tulevat aina sen saman puun luo, sen lohikäärmepuun. Pian alkoi ilmestyä myös lohikäärmeitä. Sitten kukkoja ja muita otukoita.

Kiertäessäni messuilla ja erilaisissa tapahtumissa myymässä olen saanut paljon myönteistä huomiota otukoilleni. Niitä on pidetty humoristisina ja ne ovat kuulemani mukaan saaneet ihmiset enimmäkseen hyvälle tuulelle. Se on mielestäni tärkeä ominaisuus otukoissani.

Ihmisillä on valtava tarve erilaisiin tarinoihin ja myös konkretiaan, jota käsityö tarjoaa ja siihen arvelen esineideni antavan kosketuspintaa. On myös hyvä antaa toisinaan tilaa sille lapselle, joka meillä kaikilla on sisimmässämme, se auttaa meitä jaksamaan.